Tomaattimailla

Voisi kuvitella, että tänäpäivänä sana "orjuus" on vain koulun historiantunneilta opittu sana, joka tuo mieleen antiikin Rooman.. Mitä tämän syksyn aikana olen oppinut, niin valitettavasti se on yllättävänkin yleistä vielä nykyäänkin. Viimeisin päivitys tilanteesta tuli eilen. 

Yläastevuosina oli tapana hyppiä ilosta jos opettaja kertoi tulevasta opintoretkestä. Kohteina oli yleensä kirkkoja tai museoita. Tosin, monen järki varmasti sanoo että teini-ikäisten ilon kiljahduksien syynä ei ollut tietenkään kulttuurin oppiminen vaan yksinkertaisesti yksi päivä vähemmän luokkahuoneessa.

Eilen aamulla kaksi high school- elokuvista tuttua keltaista bussia pakattiin täyteen yliopisto-opiskelijoita. Normaalisti alakoululaisia kuljettavan bussin penkit teki matkustamisesta yllättävän tukalaa. Itse pystyin jotenkin kahden tunnin ajomatkan istumaan jonkunlaisessa asennossa ja saatoinpa jopa nukahtaakin hetkeksi, mutta en edes halua kuvitella viimeisellä penkkirivillä istuneen kaksi metrisen koripalloilijan tuskaa.

Bussit kurvasi aamulla kymmenen aikoihin Immokalee nimisen kaupungin kodittomien suojan parkkipaikalle.  Opintoretken ideana oli tutustua ja nähdä millaista elämä on kaupungissa, mistä tulee 90% Yhdysvaltain tomaateista. Pääosana oli tietenkin työntekijät ja niiden kohteleminen. 

Eilinen päivä Immokaleessa kävellen ja sen ihmisiin tutustuen vain vahvisti omaa mielipidettä korruptoituneesta ja kapitalistisesti hyvin kieroutuneesta Amerikasta. Ensinnäkin täällä jo syntymästä asti aletaan iskostuttaa ajatusta "american dreamista". Long story short, koditon pääsee eroon köyhyyden kierteestä, hänestä tulee rikas ja menestyvä kansalainen. Yleensä sen jälkeen hän kerää kuuluisuutta matkustaen ympäri Amerikkaa kertomassa omaa tarinaansa mm.Oprah- showssa sekä aamu-uutisissa, joiden ohella hän työstää kirjaa rankasta lapsuudestaan. 

Immokaleen tomaatinpoimijoita voisi verrata Suomen marjanpoimijoihin jossakin mielessä. 

Molemmissa tapauksissa poimijat tulevat toisesta maasta, Suomessa useimmiten Thaimaasta tai jostakin muualta Kaakkois-Aasiasta, kun Immokaleen poimijat tulevat Meksikosta. Poimijoiden päämääränä on useimmiten vain elättää kotimaassaan oleva perhe ja ehkä jopa säästää vähän, joskin harvemmin se onnistuu.

Mitä mieltä olette, minkälaisen rangaistuksen suomalainen metsänomistaja tai työnantaja saisi jos selviäisi, että marjanpoimijat lukitaan työpäivän jälkeen yöksi pimeään rekkaan käsirautoihin josta taas aamulla viiden aikaan heidät tullaan hakemaan takaisin poimintamaille 12 tunnin työpäivän ajaksi? Ruoan ja veden sijaan aasialaisille poimijoille annettaisiin alkoholia ja huumeita työntekijöiden käsittelemisen helpottamiseksi. Jos ei työ vielä porkkanankaan jälkeen maistu, niin keppi on seuraava vaihtoehto. 

Tämä tuli selville Immokaleesta muutama vuosi sitten, kun työnantajat hakkasivat 16-vuotiaan pojan, joka ei enää suostunut poimimaan sangollista tomaatteja. Pojan silloin päällä ollut t-paita on vieläkin poimijoiden yhdistyksen seinällä. Vielä tänäänkin, vuonna 2011, työntekijöiden oikeudet tomaattimailla on mitättömät, joskin suuri edistys siihen mitä ne oli kymmennen vuotta sitten. Nyt poimijat saavat 50 senttiä/ämpäri, mikä on painoltaan 15kg. Kaupassa kun se sama 15kg tomaatteja taitaa maksaa lähemmäs 80 dollaria..

Ryhmät jaettiin eri paikkoihin, missä autetiin ja tutustuttiin normaaliin arkipäivään. En olisi voinut toivoa parempaa kohdetta, kuin paikallinen ala-aste. Muutaman tunnin ajan saimme leikkiä ja jutella lasten kanssa. Suurin osa vierasti ensin vaaleita hiuksia ja oudon värisiä silmiä, mutta hetken päästä löysin itseni puhumasta suomea lapsille ja koko joukko nauroi kippurassa, kuinka tyhmältä kieli kuulostaa. Olisipa aikuisetkin niin helppoja saada nauramaan.

Päiväretki oli ihan hyvä palautus taas maanpinnalle. Tuntui aivan, kuin olisi kävellyt pohjois-Amerikan tantereen sijaan jossain aivan toisessa maassa. Ihmiset pääosin asuu trailereissa, jotka ovat tietenkin työnantajien omistuksessa. Osa ehkä voikin arvata, että tuloksena on korkeat vuokrat ja iso määrä palkasta menee suoraan asumiskustannuksiin. Yhdessäkin hökkelissä, mikä oli kooltaa 25 neliömetriä, vuokra kuukaudessa oli 1 600 dollaria, siispä tällä hetkellä sen pienen trailerin jakoi 4 miestä. Suurimmassa osassa trailereista asuu yli 10 ihmistä.. 

Tosin, köyhä Immokaleen kaupunki oli ensimmäinen paikka tähän mennessä, missä autoja ei tarvinnut vilkuilla katua ylittäessä ja ihmisiä näkyi ajavan enemmän pyörillä kuin autoilla. Syynä ei kuitenkaan ollut ympäristöystävällisyys vaan heillä ei ole yksinkertaisesti varaa omistaa autoa..