keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Muutan, siis olen.

Ensinnäkin, olen elossa, en tosin tiedä miten se on tämän kaiken jälkeen mahdollista. Toiseksi, elämän järjestäminen uudessa maassa on todella vaikeaa, etenkin Amerikassa. Kolmanneksi, stressin sietokykyni on korkeampi kuin luulin.
Lähes viisi viikkoa takana ja niin paljon on muuttunut ja tapahtunut, että on itsekin vaikea pysyä perässä. Mielessä on tuhat asiaa, mitkä tekisi mieli vain lytätä ruudulle ilman järjestystä, koska tuntuu ettei ylipäätänsä niiden tapahtumisessakaan voi olla mitään järkeä. Kuitenkin oman, sekä lukijan mielen selkeyden nimissä aloitan kaiken tapahtumajärjestyksessä. Oikeastaan, tässä tulee samalla Ei Näin- lista Amerikkaan muuttoa suunnitteleville. Tai ehkä lista, miksi Amerikkaan ei kannata muuttaa.. 
Elokuinen sunnuntai alkoi eri tavalla, kuin vielä edellisviikkoinen; brassikavereiden parvekkeella aamukahvia juoden ja Atlantin merta katsellen, tosin kuuman kahvin juonti tosin tuntui hieman ironiselta 35°C helteessä. 12 tuntia sitten olin vielä Miamin lentokentällä, raahamassa tavaroita kunnes tuttu aussiaksentti kuului jostain ihmisjoukon keskeltä "FINLANDD!!" Gabriellasta tulisi hyvä matkaopas, koska italialaisperuiset korkkiruuvikiharat sekä pastan vahvistaman äänen tunnistaa jopa latinojen muurahaispesästä, vaikka kasvoja ei näkyisikään.
Gabin viikkoa aikasemmasta Miamiin saapumisen ansiosta meitä oli odottamassa 2h+2wc+keittiö- huoneisto. Sisilialaista kaupantekotaitoaan käyttäen, Gabriella ansaitsi meille parvekkeellisen asunnon allasnäköalalla. Tiedän, Hoas, Toas, tai Roas ei välttämättä pystyisi tarjoamaan samaa. Ylipäätänsä opiskelijana Suomessa asuisin todennäköisesti kellarissa kolmen muun tytön kanssa. Kiitän Amerikan huonoa taloutta ja heikkoa dollaria. 
Hetkeksi kaikki oli kunnossa kämpän suhteen. Kun viralliset paperit I-20:en ja äidin syntymätodistuksen jäljennöksen kopion väliltä oli hoidettu, muuttaminen (jälleen kerran) sai alkaa. Samalla kun kannoin tavaroita kämppään, tein lyhyen matikan laskutoimituksen ja päädyin tulokseen, että viimeisen kolmen vuoden aikana olen muuttanut neljä kertaa?? Kahtena ekana kertana muuttaminen oli kivaa. Kattiloiden ja vispilän ostaminen oli yllättävän jännää ja mattoja, sekä verhojakin löyty niin monen värisenä. Nyt, en edes halua verhoja, ja keittiössäkin vispilän sijasta on Ikean puuhaarukka. 
Kaiken kaikkiaan kymmenen päivää saimme nauttia normaaleista kotiresursseista; sähköstä ja lämpimästä vedestä. Jos olisin silloin tiennyt, että seuraavat seitsemän päivää tulen tekemään läksyjä kynttilänvalossa, sekä pitämään ruokiani koulun urheiluhierojalta lainatussa coolerissa, olisin tehnyt kaikki toisin. En esimerkiksi olisi ostanut edellisenä iltana yli 50 dollarilla ruokaa.. 
Sähköt on nyt takaisin, mutta helppoa senkään järjestäminen ei ollut. Suomessa, meillä ainakin vielä toistaiseksi on se etu, että yrityksille soittaessa saamme puhua oikeille ihmisille, jotka sitten auttaa tietyn ongelman kanssa. Täällä puhut tietokoneelle ja jos satut lausumaan yhden sanan väärin, eikä tietokone tunnista sitä, olet takaisin lähtöruudussa. Lopulta maksoimme 350 varausmaksun sähköyhtiölle ja neljän päivän jälkeen kymmenennestä puhelusta FPL:lle saimme sähköt. Lämminvesi otti vielä muutaman lisäpäivän.. Kaiken kaikkiaan virallisten asioiden hoitaminen ainakin Miamissa on vaikeaa ja jonottaa saa pitkään. Tällä hetkellä kokemusta jonottamisesta löytyy ajokortti-ja sosiaaliturva-toimistosta, sekä pankista. Monen monien hermojen menettämisen jälkeen ja muutaminen itkujen jälkeen verenpaine on taas alle 130/85. 
Vaikka alku oli kivien sijasta aseteltu piikeillä ja miinoilla, nyt alkaa normaali elämä voittamaan. Tosin kahden viikon päästä on taas semesterin puoliväli ja midterm-tentit, joten en oikein tiedä milloin on sen "normaalin arjen" aika, jolloin päivät vaan seuraa toisiaan normaalilla rutiinilla. 
Torstaipäivä on viikon viimeinen luentopäivä, joten vaikka blogin päivitteleminen tuntuu tuhannesti mielenkiintoisemmalta, kuin koulutehtävät pitää niitäkin vielä tehdä. Huomenna kirjoittelen teille elämäni ensimmäisestä autosta. Viiden päivän aikana ostin auton, peruutin ostosopimuksen, ja ostin saman auton takaisin.


Huomiseen! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti