Arki se on joka puolella, leveys-tai pituuspiireistä huolimatta. Laskut löytää valitettavasti oikeaan postilaatikkoon täälläkin, vaikka suomalainen sukunimi aiheuttaa monesti hämmennystä. Kun päivän päätteeksi pääsee kotiin, olen ihan yhtä väsynyt kuin Suomessakin, UV-säteilyn määrästä riippumatta.
Tämä maanantai alotti kuudennen viikon, ja niinkuin jo aikasemmin olen todennut, viikkoja on turha laskea. Aika menee kuitenkin niin nopeaan, että jonkunnäköisestä kirjanpidosta saisi vain mahahaavan. Päivät maanantaista perjantaihin ovat aivan täynnä. Kaikkien kolmen tytön luennot alkaa kahdeksalta päivttäin, joten Volkswagen starttaa puol 8 joka aamu. Ainakin toistaiseksi olen ainoa autonomistaja tässä taloudessa, joten aikataulujen sovittelu italialaisen, hondurasilaisen ja suomalaisen kesken tuottaa välillä pientä haastetta. Ilman suurempia ongelmia ollaan kuitenkin pärjätty. Aamun luentojen jälkeen vietän muutaman tunti töissä informaatio teknologian toimiston vastaanottotiskillä ja sen jälkeen tenniskamat kainaloon ja reeneihin. Kotiin pääsee kuuden aikoihin jolloin on jo valmis nukkumaan ja odottamaan seuraavaa päivää. Siinä ne viikot menee.

Keskiviikkoaamulla lähdetään kohti Daytonaa, tosin turnaus alkaa vasta torstaina. Muutaman kyseenalaisen huhun lisäksi, meidän valmentaja on kuuluisa koulun muiden urehilujoukkueiden keskuudessa parhaimpien hotellien valitsemisesta. Viime vuosi ei tuottanut kertaakaan pettymystä majoituksien suhteen, joten pitkistä päivistä huolimatta, yliopistolle pelaaminen on ihan mukavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti