sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Studiolla

Silloin kun päätin lähteä Amerikkaan tiesin, että kun palaan takaisin Suomeen mukanani on kasa kokemuksia joita kotimantereelta ei olisi saanut. Vaikka ennen lähtöä lueskelin läpi ennustavia horoskooppeja ja lasipalloja, kumpikaan niistä ei kuitenkaan kertonut, että pääsisin levyttämään soittoani studiolle. 

Koskaan aikaisemmin en ole ollut oikeassa levytysstudiossa ja oikeastaan en ole edes ajatellut koko asiaa, kunnes työnantajani mainitsi asiasta. Niinkuin työntekijän opuksesta olen oppinut, pomon kanssa on käytännön syistä ihan hyvä tulla toimeen. Toimiston johdon lempiaihe on yleensä tennis, joten aina ennen työpäivää on hyvä tarkistaa päivitetty ATP-ranking ja lukea uudet tennisuutiset. Tällä viikolla aihe kuitenkin päätyi musiikkiin ja kertoi vapaa-ajalla olevansa tuottaja, sekä omistavansa studion yhdessä latinalaisen musiikin kuuluisimman tuottajan kanssa.


Musiikin tuottaminen on yksi mielenkiintoisimmista ja monimutkaisimmista asioista, vaikkakaan en tiennyt sitä ennen kuin näin miten oikea ammattilainen sen tekee. Studiolla musiikki kuulostaa aivan erilaiselta kuin auton kaiuttimista tai edes olohuoneen kotiteatterista kuunnellessa. Jokaisen instrumentin ja melodian pystyy erottamaan niin tarkasti, että rytmikapuloiden soittokin olisi kuullostanut afrikkalaisilta bongorummuilta. Oli hienoa katsoa ammattilaisen työskentelyä, eikä sitä voinut muuta kuin ihailla. 



Ensikertalaisen hermostuneisuuden ja tärinän hävittyä, sain lopulta kotiin vietäväksi juuri tuotetun levyn.


2 kommenttia:

  1. Onko siinä levyllä sinun soittamiasi tai laulamiasi lauluja? :)
    Haluan kuulla jouluna paloja siitä.. :>

    -Terkuin Elli

    VastaaPoista
  2. Joo, soitin kaks laulua. Otan levyn Suomeen mukaan, niin voin näyttää sen sit jouluna ;)

    VastaaPoista