sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Lauantaitaidetta

Erilaisten sivujen tykkääminen Facebookissa on ehkä yksi kätevimmistä asioista, varsinkin jos on jotankin tekemistä vailla. Pelkästään jo senkin takia kannattaa liittyä, että suurin osa tapahtumien järjestäjistä on sosiaalisen median aktiivisia käyttäjiä, niin valitettavaa kuin se onkin. Itse en osaa ainakaan suoraan hakea mitään internetistä.. Eksyn aina jollekin väärille sivuille ja sitten olenkin jo unohtanut mitä olin hakemassa alun alkaen.


Yksi niistä sivuista, jotka ilmestyvät omalle Facebook-seinälle on Miamin Design districtin päivitykset. Eilen illalla pitkän joululoman jälkeen alueella järjestettiin taas Art Walk. Katujen pienet putiikit ja galleriat ovat auki jonne ihmisiä houkutellaan taiteen, mutta myös ilmaisten juustojen ja viinien avulla. Tiedä sitten, mikä on pääsyynä suureen osallistujamäärään. Joka tapauksessa, tapahtuma ei ole sen hassumpi siis. Lisäksi kaduilla on musiikkia, joten paikasta toiseen siirtymisen voi hoitaa kävelyn sijaan vaikka tanssien.











Sunnuntai-iltapäivä menikin sitten takapihalla etsimässä neljän viikon joululoman aikana kadonnutta rusketusta ja lukemalla jotain ihan muuta, kuin koulukirjoja. 


Hyvää alkavaa viikkoa! 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti